SÕRUN SATAMA

Jatka matkaa Emmasteen päin. Aja noin 20 km ja käänny oikealle. Tienviitta näyttää Sõrun satamaan.

Photo: Tiit Leito
Valokuva: Tiit Leito / www.fotokogu.com

Sõrunkärki on vasta viime vuosina alkanut herättää turistien mielenkiintoa. Suurimmalle osalle se on ollut vain satama, josta pääsee Saarenmaalle. Useiden historijoitsijoiden mukaan voidaan Sõru yhdistää vuoden 1254 Hiidenmaanjakoa käsittelevissä dokumenteissä mainittuun Sarwoon. Luultavasti jo 1500-luvulla oli rannalla olemassa pieni kappeli. Seuraava pyhäkkö rakennettiin 1690-luvulla hollantilaisen laivanrakentajan Erasmus Jacobsson Bloedyselin toimesta. Kappeli menetti merkityksensä seurakunnan kirkkona kun Emmasten kirkko valmistui 1867. Joka tapauksessa on satamapaikka sijainnut Soelan salmen Hiidenmaan puoleisessa osassa jo muinaisina aikoina. Varsinaisesta satamasta voidaan kuitenkin puhua vasta 1800–1900-luvun taitteesta. Tällöin alkoivat talonpojat yhä enemmän harjoittaa laivanrakennusta ja merenkäyntiä. Myös Venäjän sotilaallis-merellinen kiinnostus aluetta kohtaan kasvoi. Satamaa syvennettiin ja rakennettiin ennen I maailmansotaa.

Itsenäisyyden ajan ensikymmeninä Emmaste tunnettiin Virossa kuntana, jossa on kaikkein eniten merimiehiä. Vuosina 1937–1939 rakennettiin Õngun rannassa purjevene Alar, joka nykyään seisoo satamassa merenkäynnin muistomerkkinä. Sõrussa toimi koulu ja siellä oli myös rukoushuone ja kapakkakin. Sõrunkärki kärsi ennen II maailmansotaa, ja sen jälkeen kun sinne rakennettiin Tohvrin rannikkopatteristo, piti useiden perheiden muuttaa muualle. Suurempaa hyötyä patteristosta ei kuitenkaan ollut: rakennustyötä muutamalle paikalliselle ihmiselle ja sotahistoriasta kiinnostuneille nyt jotain katseltavaa. Neuvostoaikana Sõrun satama toimi ennen kaikkea pienenä kalasatamana ja kalan vastaanottopaikkana. Vuonna 1996 täältä alkoi laivayhteys Saarenmaalle ja toiminnan pääpaino on ollut matkustajaliikenteessä ja turistipalveluiden kehittämisessä. Nykyistä Sõrun asukasta luonnehtii aktiivisuus monilla aloilla. Sõrulaisilla on jopa oma kulutusosuuskunta ja kauppa.

Muistoja menneistä ajoista elävöittää pieni rantakulttuuria ja paikallista kyläelämää esittelevä museo, joka avattiin 12. toukokuuta 1999.

Suurissa satamarakennuksissa järjestetään kesätapahtumia. Erittäin suosittu on varsinkin Sõrun rannan juhannuskokko.

Lähiympäristö

Matkalla Sõruun voit poiketa vaikkapa Mänspean kirkkoon.