KÕPUN MAJAKKA

Kärdla-Kõpun maantielle pääsee taajaman läpi, niin ettei tarvitse ajaa samaa tietä takaisin. Kõpun majakkaan on vielä matkaa. Lepo- ja pysähdyspaikaksi sopii hyvin Luidjan kylä, jossa on kaunis hiekkaranta. Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit jatkaa vanhaa mutkaista tietä, josta muutama kilometri on ilman asfalttia tai ajaa Emmasten suuntaan, josta kolmen kilometrin kuluttua pääsee uudelle suoralle Kõpun tielle. Ennen majakkaa on suunnilleen kilometri soratietä ja sitten kun olet kääntynyt oikealle, käänny vasemmalle, ylös mäkeen johtavalle tielle.

Photo: Tiit Leito
Valokuva: Tiit Leito / www.fotokogu.com

Kuin valkeissa vaatteissaan pyylevä maalaisnainen, punainen palmikko päässä ja silmät säihkyen, seisoo mäen harjalla ikimuistoinen Kõpun majakka. 6000 tonnia kiveä ja 36 metriä korkeutta puhuu itse puolestaan.

Majakan historia ulottuu 500 vuoden taa, jolloin voimakasta merimerkkiä tarvitsi ennen kaikkea Hansaliitto, jonka kauppiaat valittivat laivojen katoamista Itämerellä. Eikä olekaan ihme, että Tallinnan raati alkoi Hansaliiton pyynnöstä pyytää majakan rakennuslupaa Saare-Läänen piispalta. Paikaksi valittiin korkea Andrusemäen selänne ja lopullinen sopimus rakennustöistä tuli voimaan 1500. Nykyään tätä Hiidenmaan korkeinta mäkeä (68 m) kutsutaan Tornimäeksi. Hiidenmaalaiset, jotka toivoivat hyötyvänsä haaksirikkojen ryöstöstä, eivät olleet majakasta ollenkaan kiinnostuneita vaan murehtivat saaliin vähenemistä.

Rakennustyöt aloitettiin ilmeisesti vuonna 1504. Vaikeuksia tuottivat hiidenmaalaiset työmiehet, jotka eivät ilman ennakkomaksua mielellään tulleet paikalle. Sodat, rutto ja nälkävuodet jarruttivat rakennustöitä. Rakentaminen eteni joutuisimmin vuosina 1514 – 1519, jolloin siellä muiden työläisten ohella, työskenteli 15 kivenhakkaajaa. Vuoteen 1531 mennessä oli umpinainen kivitorni alustavassa muodossaan valmis, mutta heti alkoivat uudet neuvottelut tornin rakentamisesta korkeammaksi. Piispat vaativat rakennuslupien myöntämisestä etuja suolanostoon tai viiniveroa. Tallinnan raadin oli usein suostuttava.

Historialliset dokumentit antavat aihetta olettaa, että Kõpusta tuli varsinainen majakka vasta 1649, jolloin puiset portaat rakennettiin tornin ulkokylkeen ja huipulle laitettiin hiilen- ja puunpolttamisritilä. Vuodessa kului 800 – 1000 sylinmittaa ns. arssinanpituisia polttopuita. Vuoden 1652 määräyksissä lukee: tulenliekki olkoon sylenkorkuinen, ja majakkavahti älköön nukkuko tulenpolton aikana! Sade ja myrskytuulet sammuttivat merkkitulen kuitenkin usein. Vuonna 1659 majakka annettiin yksityisomistukseen ja siitä huolehtivat toinen toisensa perään niin De la Gardiet, Stenbockit kuin myös Ungern-Sternbergit, kaikki tunnettuja nimiä Hiidenmaan historiassa. Suurempia muutoksia majakkaan tehtiin vasta vuodesta 1810, jolloin majakkaa alkoi isännöidä Venäjän kruunu. Silloin hakattiin tornin sisään nykyisinkin käytössä olevat rappuset. Vuonna 1845 vaati tornin yläosaan syntynyt halkeama jo suurempia korjaustöitä. Torni sai nyt lopullisen korkeutensa. Avotuli korvattiin öljylampuilla ja peilijärjestelmällä, linssilaitteisto ostettiin vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelystä. 1900-luvun alkupuolella käytettiin valolaitteen polttoaineena vielä asetyleenikaasua ja vasta vuonna 1963 siirryttiin sähköiseen automaattijärjestelmään. 1980-luvun alussa majakkatorni alkoi nopeasti rapistua (luultavasti vääränlaisen ulkomaalin käytön seurauksena). Jo muutenkin ’muhkealle emännelle’ puettiin päälle 10 – 15 cm paksuinen rautabetonileninki. Kõpu - joka on maailman kolmanneksi vanhin, jatkuvasti käytössä ollut majakka – majakoiden isoäiti, näyttää edelleen kauniilta. Nyt kun Ristnan majakka on varustettu nykyaikaisilla radiolaitteilla, on Kõpulla tärkeä asema traditioiden säilyttämisessä. Iäkkään mutta nuorekkaan majakkatornin huipulta voi nauttia suurenmoisesta merinäköalasta.